Jalankulku

Jalan kulkeminen on mitä parhainta arkiliikuntaa.

Jokaisen tulisi kävellä 10 000 askelta päivittäin. Tällä määrällä askeleita ylläpidät kuntoasi. Jos haluat kohottaa kuntoasi, askelia tulee ottaa enemmän.

Jalankulkijana olet osa liikennettä ja liikenne on yhteistyötä. Tarkkaile muita tiellä liikkujia ja ota heidät huomioon.

Joskus sattuu pahasti

Vuosittain liikenteessä kuolee noin 24 jalankulkijaa. Kuolemantapauksista lähes kaksi kolmasosaa tapahtuu taajamissa. Loukkaantuneiden kohdalla osuus on vielä suurempi: lähes yhdeksän jalankulkijaa kymmenestä loukkaantuu taajama-alueilla.

Lähes kolmannes tieliikenteessä loukkaantuneista jalankulkijoista oli alle 25-vuotias.

Nuoren jalankulkijan riskitekijät

Murrosikäinen on monilta kyvyiltään jo kuin aikuinen. Kuitenkin alttius kavereiden miellyttämiseen ja näyttämisen tarve voi johtaa turhaan riskinottoon ja aiheuttaa vaaratilanteita.

Nuorille on tyypillistä

  • omien taitojen yliarviointi
  • vauhdin ihannointi
  • näyttämisenhalu
  • tavallista suurempi riskinotto.

Pimeässä ilman heijastinta liikkuminen, liukas keli ja alkoholi lisäävät huomattavasti jalankulkijan riskiä joutua onnettomuuteen.

Heijastin heilumaan!

Heijastinta käyttämällä jalankulkija parantaa havaittavuuttaan.

Liikenneturvan havainnollistava kuva siitä, kuinka heijastimen käyttö parantaa näkymistä pimeällä. Auton lähivaloissa henkilö näkyy ilman heijastinta 50 metrin päässä, ja heijastimen kanssa 350 metrin päässä. Kaukovaloissa henkilönäkyy ilman heijastinta 150 metrin päässä, ja heijastimen kanssa 600 metrin päässä.
Kuva 1: Jalankulkijan havaittavuus auton lähi- ja kaukovaloissa ilman heijastinta ja heijastimen kanssa. Lähde: Liikenneturva.

Loppusyksy ja talvi, jolloin on liukasta ja pimeää, ovat vaarallista aikaa jalankulkijoille. Laki velvoittaa, että jalankulkijan on pimeän aikana käytettävä asianmukaista heijastinta. Jalankulkija tai pyöräilijä ei koskaan näy liian hyvin pimeällä tai hämärässä!

Hyvästä heijastimesta löytyy CE-merkintä ja EN 17353:2020, joka kertoo, että heijastin on EU-standardin mukainen. Nykyisten suositusten mukaan on käytettävä kahta tai useampaa heijastinta, jotta ne näkyvät joka suuntaan. Molemmin puolin kiinnitetyt heijastimet takaavat näkyvyyden kaikkialta.

Sijoita perinteinen riippuva heijastin niin, että se on noin puolen metrin korkeudella maasta. Sen pitäisi näkyä joka suunnasta, oletpa ylittämässä katua tai kävelemässä tien reunaa pitkin. Kiinteidenkin heijastimien pitäisi näkyä joka suunnasta.

Video 1. Liikenneturvan video: Pimeällä heijastin auttaa näkymään liikenteessä

Faktoja jalankulusta

Terveyden ylläpitoon tarvitaan 10 000 askelta päivässä.

Vuosittain liikenteessä

– kuolee 24 jalankulkijaa
– 125 000:lle sattuu liukastumis- tai kaatumistapaturma (Lähde: Liukastumistapaturmariskit liittyvät myös tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen – Liikenne- ja viestintäministeriö)

Lähes kolmannes jalankulkijoiden henkilövahingoista sattuu lapsille ja nuorille.

Hanki halpa henkivakuutus. Osta heijastin!

TEKOn aineistoja

Tehtävä: Onnettomuusuutisen tutkiminen

Tehtävä: Onnettomuustarina jalankulusta

Muita materiaaleja

Jalankulkijoiden liikenneonnettomuudet (Liikenneturvan tilastokatsaus)

Pelit, testit ja videot (Liikenneturva)

Jalankulkijan näkyminen pimeällä (Liikenneturvan animaatio)

Heijastin (Liikenneturva)

Opetusmateriaalia luokkaopetukseen (Liikenneturva)

Takaisin sivun alkuun