Syöpä

Vuosittain noin 150 alle 15-vuotiasta lasta sairastuu Suomessa syöpään. Syöpädiagnoosit ovat aikuisväestöön nähden harvinaisia. Lasten yleisimpiä syöpiä ovat leukemia ja keskushermoston kasvaimet. Syistä, jotka johtavat lapsen sairastumiseen syöpään, tiedetään hyvin vähän. Joskus syöpä voidaan liittää periytyviin syndroomiin tai raskauden aikaisiin altistuksiin. Nykyisin valtaosa (80 %) lasten syöpätapauksista pystytään parantamaan pysyvästi, joskin ennusteissa on huomattavaa tautikohtaista vaihtelua. 

Oireet 

Tyypillisiä yleisoireita ovat muun muassa väsymys, kalpeus, ihoverenvuodot, kivuliaisuus, raajakivut, aamupäänsärky, nopeasti kasvavat imusolmukkeet, pahoinvointi, kuumeilu sekä toistuvat tulehdukset. 

Hoito 

Syövän hoito riippuu kasvaimesta, ja hoitoina voidaan käyttää lääkkeitä, leikkaus- tai sädehoitoa erilaisina yhdistelminä. Lääkehoidolla tarkoitetaan yleensä solunsalpaajahoitoa, ja lisäksi joihinkin syöpiin on olemassa tai kehitteillä myös uudenlaisia täsmälääkkeitä, niin kutsuttuja biologisia lääkkeitä. Leukemioissa voidaan tarvita myös kantasolusiirtoa. Hoito kestää syöpätaudista riippuen muutamasta kuukaudesta pariin vuoteen.  

Syöpä ja liikunta 

Syöpähoidossa olevilla lapsilla liikunta voi helpottaa syöpään liittyvää uupumusta, parantaa aerobista kuntoa, ja vaikuttaa positiivisesti kehon koostumukseen sekä elämänlaatuun. Syöpää sairastaville lapsille suositellaan kohtuukuormitteista kestävyysliikuntaa sekä lihaskuntoharjoittelua säännöllisesti.  Liikuntatunneilla on tärkeää, että lapsi saa osallistua vointinsa mukaan.  

Liikuntaa haittaavia oireita syöpäpotilailla ovat uupumus, pahoinvointi, heikentynyt kestävyyskunto ja lihasvoima. Myös motivaatio liikuntaan voi olla alhainen. Matala valkosolujen määrä altistaa syöpää sairastavan lapsen tulehdussairauksille, alhainen verihiutaleiden määrä lisää verenvuototaipumusta ja mahdollinen anemia vaikuttaa jaksamiseen liikunnassa. Valoherkkyys voi olla myös lisääntynyt mikä on hyvä huomioida ulkoliikunnassa. Alentuneen luun tiheyden vuoksi murtumariski on lisääntynyt kontaktilajeissa. Keskuslaskimoportin tai katetrin kanssa ei voi osallistua rajuihin liikuntamuotoihin tai uintiin.

Erityshuomioita opettajille 

Syöpähoitojen aikana lapsen koulunkäynti jatkuu sairaalakoulussa, kotona tai omassa luokassa hoitojaksojen ja lapsen voinnin mukaan. Koulunkäynnin järjestävät yhteistyössä lapsen oma koulu ja sairaalakoulu. Kotiopetuksessa tärkeää ja helpointa on, jos lapsen oma opettaja pystyy antamaan opetuksen. Lapsen paluu omaan luokkaan helpottuu, kun oma luokanopettaja on perillä hänen tilanteestaan.  

Oman luokan opetuksessa on huomioitava sairauden aiheuttamat rajoitukset. Lapsi saattaa tarvita erilaisia apuvälineitä tai koulunkäyntiavustajaa ja hän voi aluksi olla hoitojen takia väsynyt. On kuitenkin parempi, että hän tulee kouluun edes muutamaksi tunniksi kuin että hän jää kokonaan kotiin.

Takaisin sivun alkuun