Turvaa mopoiluun
Mopoilu on nuorten suosiossa, sillä se lisää itsenäisen liikkumisen mahdollisuuksia ja reviiriä. Noin joka toinen nuori hankkii mopokortin ja joukossa on yhä enemmän tyttöjä.
Samalla, kun mopojen määrä on lisääntynyt 2000-luvulla voimakkaasti, ovat myös mopoilijoiden loukkaantumiset valitettavasti lisääntyneet. Turvallinen mopoilu edellyttää kuljettajaltaan hyvät perustiedot liikennesäännöistä sekä vastuullisen asenteen omaa ja muiden turvallisuutta kohtaan.
Katso Liikenneturvan video: Mopo-onnettomuudet ja niiden seuraukset (2 min)
Ikäviä uutisia aivan liikaa
Mopo on vaarallisin ajoneuvo ajettua kilometriä kohti. Riski joutua mopolla vakavaan liikenneonnettomuuteen on yli kymmenkertainen henkilöautoon verrattuna. Viime vuosina Suomessa on kuollut vuosittain keskimäärin 10 mopoilijaa. Loukkaantuneita on vuosittain noin tuhat.
Kokemattomuus altistaa virheille: nuoret eivät aina hahmota liikennetilannetta kokonaisuutena ja väistämissääntöjä ei aina tunneta tai noudateta.
Liikennevahinkojen tutkijalautakuntien mukaan riskitekijöitä ovat mm.
- vähäinen ajokokemus
- alkoholin vaikutuksen alaisena ajaminen
- liian suuri tilannenopeus
- kypärän käyttämättömyys tai virheellinen käyttö (esim. hihna auki)
- viritetyllä mopolla ajo.
Mopoilijalla on usein puutteelliset tiedot säännöistä, hän ottaa turhia riskejä, haluaa näyttää tai on piittaamaton muusta liikenteestä. Mopoilija on lisäksi suojaamaton ja vaikea havaita. Mopo kulkee myös suhteellisen nopeasti ja voi yllättää muut tielläliikkujat.
Tyypillisiä mopo-onnettomuuksia ovat
- yhteenajot risteyksissä
- suistumiset
- kaatumiset
- peräänajot.
Mopoilija on ajoneuvon kuljettaja – mitä se tarkoittaa?
Mopon kuljettaja on liikenteessä moottoriajoneuvon kuljettaja, jonka velvollisuudet ja oikeudet ovat lähes samat kuin auton kuljettajalla. Kaksipyöräinen ajoneuvo vaatii kuljettajaltaan paljon erilaisia taitoja, joten mopoilijan täytyy myös osata hallita ajokkinsa hyvin.
Mopon ja kevyen nelipyöräisen ajamiseen tiellä tarvitaan mopokoulutuksen käyminen ja ajokortti. Mopokorttia varten sinun on läpäistävä kuljettajantutkinto, joka sisältää kaksiosaisen teoriakokeen sekä käsittelykokeen mopolla tai ajokokeen liikenteessä kevyellä nelipyörällä.
Pidä pelivaraa!
Seuraavien perusohjeiden avulla saat itsellesi pelivaraa mopoillessa:
- Opettele hallitsemaan ajokkisi ja pidä se hyvässä kunnossa.
- Opettele liikennesäännöt ja noudata niitä.
- Käytä kypärää ja kiinnitä se oikein.
- Käytä suojaavaa ja erottuvaa ajoasua.
- Opettele havaitsemaan oleelliset asiat.
- Käytä tilanteen mukaista nopeutta.
- Pidä turvaväliä.
- Näytä aikeesi ajoissa – älä yllätä.
- Opettele oikea toiminta onnettomuustilanteessa.