Taitojen oppiminen

Liikuntataidot, kuten kaikki muutkin taidot, opitaan ahkeran harjoittelun ja useiden toistojen kautta. Taitojen oppiminen etenee vaiheittain, mestariksi ei voi tulla hetkessä. Kerran opittu taito ei enää katoa, mutta käyttämättömänä taito ruostuu.

Monipuolinen liikkuminen ja ahkera harjoittelu ovat avaimia uusien taitojen oppimiseen. Taidot eivät kuitenkaan tule koskaan valmiiksi, aina voi kehittyä lisää ja oppia uutta.

Liikuntataidot ovat harjoittelun tulosta. Ne eivät ole synnynnäisiä ominaisuuksia, vaan kehittyvät määrällisesti ja laadullisesti riittävän harjoittelun tuloksena. Taidon oppiminen vaatii useita toistoja ja aikaa.

Taitojen oppiminen perustuu aikaisemmin opittuun. Jotta voi oppia juoksemaan, pitää ensin osata kävellä. Jotta voi oppia kävelemään, pitää ensin osata seisoa pystyasennossa.

Hyvä ryhti on kaiken liikkumisen ja myös taitojen oppimisen perusta. Jos seisomisryhti on pielessä, ei kävely tai juoksukaan suju parhaalla mahdollisella tavalla. Ryhtivirheet toistuvat ja usein jopa kertautuvat liikkumisessa.

Mahdollisimman monipuolinen liikkuminen lapsuudessa takaa monipuolisten liikemallien kehittymisen ja sitä kautta hyvän lähtökohdan myöhempien liikuntataitojen oppimiselle. Laaja ja monipuolinen liikemallien varasto helpottaa lajitaitojen oppimista ja tekniikkaharjoittelua.

Taitojen oppimiseksi myös kuntokykyjen on oltava riittävällä tasolla. Jos jalkojen lihasvoima on heikko, ei laskettelu suju, vaikka tasapaino ja muut liikehallintakyvyt olisivatkin kunnossa.

Taito on opittua – oppiminen aktiivisuutta

Yksilölliset oppimisedellytykset (mm. aiemmin opitut taidot, liikuntatottumukset, motivaatio ja perintötekijät) säätelevät sitä, mitä lapsi ja nuori oppii. Oppiminen on yksilöllistä ja jokainen oppii omalla tavallaan. Taitotason mukaan eriytetyt tehtävät ja harjoitteet tukevat uusien taitojen oppimista. Monipuoliset liikekokemukset ja laaja liikevarasto luovat tukevan perustan taitojen oppimiselle. Liikevaraston kartuttaminen alkaa jo syntymästä lähtien ja jatkuu läpi elämän.

Oppiminen on oman aktiivisuuden tulosta. Kukaan ei voi oppia toisen puolesta. Oppimisen perustana olevien aivojen hermoyhteyksien muodostuminen ja vahvistuminen vaatii aikaa, eikä taitoja opita hetkessä. Oppiminen helpottuu, jos on kiinnostunut opeteltavasta asiasta ja haluaa todella oppia sen (esim. kärrynpyörän).

Motivaatio voi olla

• sisäinen. Sisäinen motivaatio tarkoittaa sitä, että nuori uskoo oppivansa kärrynpyörän ja sen harjoitteleminen tuntuu mukavalta.
• ulkoinen. Ulkoisesti motivoitunut nuori harjoittelee kärrynpyörää palkkion, esim. hyvän liikuntanumeron, tai pakon takia, ei siksi, että se olisi hänen mielestään kivaa.

Taidon oppiminen vaatii useita toistoja. Toistojen myötä elimistö oppii tuottamaan liikkeen nopeammin, taloudellisemmin ja sujuvammin. Ylimääräiset liikkeet karsiutuvat ja voidaan keskittyä vain halutun liikkeen suorittamiseen. Oppiminen ei välttämättä tapahdu juuri harjoitustilanteessa, usein opittavat asiat loksahtavat kohdalleen vasta myöhemmin. Se mikä ei eilisellä liikuntatunnilla vielä sujunut, saattaa tänään jo onnistuakin.

Oppiminen etenee vaiheittain

Uuden taidon oppimiseen tarvitaan noin 10 000 toistoa. Taidon oppiminen etenee vaiheittain. Aloittelija ei pysty heti samanlaiseen suoritukseen kuin kokenut liikkuja, vaan hänen on käytävä läpi taidon oppimisen kolme vaihetta omassa tahdissaan.

Alkuvaihe

Taito tai haluttu liike yritetään hahmottaa kokonaisuutena. Opeteltavasta asiasta muodostetaan mielikuva. Se voi olla tuttu liike, joka siirretään uuteen yhteyteen, tai mielikuvituksen tuottama malli siitä, minkälaista liikettä opetellaan.

Mielikuva voi auttaa opeteltavan taidon oleellisimman osan, ydinosan, löytämisessä. Jokaisessa liikuntataidossa on ydinosa, jonka hallitseminen on avain onnistuneeseen suoritukseen. Esimerkiksi juoksemisen ydinosa on oikean rytmin löytäminen, luistelun ydinosa on tasapainon löytäminen terällä ja pallon kiinniottamisen ydinosa on joustaminen.

Alkuvaiheessa oppimista helpottaa, jos mallisuoritus esitetään usein, eri suunnista ja eri aistikanavia hyödyntäen. Oppijat ovat erilaisia; yksi oppii parhaiten seuraamalla opettajan tai luokkakaverin näyttämää mallisuoritusta, toinen kuuntelemalla sanallisia ohjeita ja kolmas itse kokeilemalla ja yrittämällä.

Alkuvaiheessa suorituksissa on paljon vaihtelua; yksi suoritus onnistuu lähes täydellisesti, toinen taas ei ollenkaan. Suoritukseen keskittyminen vaatii koko tarkkaavaisuuden, eikä ympäristön tapahtumiin pysty kiinnittämään paljonkaan huomiota.

Harjoitteluvaihe

Taito alkaa sujua ja harjoittelu on mukavaa. Onnistumisen kokemukset vain lisäävät harjoitteluintoa. Suoritus ei enää vaadi koko tarkkaavaisuutta. Esimerkiksi rullaluistellessa pystyy näkemään ympärillä olevat kaverit tai edessä olevan kuopan riittävän ajoissa. Turhat liikkeet ja lihasjännitykset vähenevät, ja suorituksesta tulee sujuvampi. Epäonnistumisiakin tulee, mutta suoritusten taso vaihtelee vähemmän kuin alkuvaiheessa.

Lopullinen vaihe

Taidosta on tullut yhtenäinen kokonaisuus, jonka tuottaminen onnistuu ilman suurta yrittämistä. Suoritusten välillä ei enää ole suurta vaihtelua. Pystytään tekemään useita tehtäviä samanaikaisesti ja keskittymään ympäristön tarkkailuun itse toiminnan sijaan. Rullaluistellessa pystyy esimerkiksi puhumaan mukana luistelevan kaverin kanssa ja seuraamaan ympäröivää liikennettä. Pystyssä pysyminen ja itse luistelu sujuvat jo itsestään.

”Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa”

Taitojen oppiminen on pysyvää. Kun kerran oppii jonkin taidon hyvin, ei sitä enää unohda (esim. pyöräily). Käyttämätön taito voi kuitenkin ruostua ajan kuluessa.

Taidon oppiminen ja lopulliseen vaiheeseen eteneminen eivät kuitenkaan tarkoita sitä, että harjoittelu voitaisiin lopettaa. Lopullisen vaiheen nimestä huolimatta taito ei tule koskaan valmiiksi. Aina on mahdollista kehittyä jo opitussa taidossa paremmaksi. Tämä onnistuu vaihtelemalla mm.

• harjoitusympäristöjä
• suorituksessa käytettäviä välineitä (mailoja, palloja ym.)
• suoritusnopeuksia
• harjoitustehtäviä

Rullaluisteluunkin voi yhdistää uusia välineitä (esim. sauvat), pelaamista (esim. rullakiekko) tai taitoluisteluelementtejä (esim. takaperin luistelu ja erilaiset askeleet). Lisäksi luistelua voidaan harjoitella erilaisilla alustoilla (esim. asfaltti, betoni, ylämäet).

Monta tietä huipulle

Huippu-urheilijaksi ei tulla vain omaan lajiin keskittymällä, vaan tärkeintä on fyysisen aktiivisuuden kokonaismäärä ja -laatu. Viikkoon tulisi sisältyä 20–25 tuntia liikettä, mutta vain osa tästä on varsinaista lajiharjoittelua. Huipulle voi päästä montaa reittiä. Liian aikainen erikoistuminen ja yhteen lajiin keskittyminen voivat viedä harjoittelusta liikkumisen ilon ja hauskuuden sekä altistaa ylikuormittumiselle ja loukkaantumisille.