ADHD

Aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö (ADHD) kuuluu hyperkineettisiin häiriöihin ja on varhaisessa lapsuudessa alkava melko yleinen häiriö, jonka oireet alkavat tyypillisesti ennen 7 vuoden ikää. Sen keskeiset oireet ovat keskittymiskyvyttömyys, yliaktiivisuus ja impulsiivisuus. Kansainvälisten arvioiden mukaan ADHD:ta esiintyy noin 5 %:lla 6–18-vuotiaista. Esiintyvyys on yleisempää pojilla kuin tytöillä. On kuitenkin mahdollista, että tyttöjen ADHD jää herkemmin tunnistamatta. 

Oireet

Tarkkaavuushäiriö ilmenee tavallisesti toistuvina vaikeuksina keskittyä tehtäviin tai leikkeihin, vaikeuksina seurata ohjeita, ulkopuolisista ärsykkeistä häiriintymisenä ja tehtävien kesken jäämisenä. Yliaktiivisuushäiriö ilmenee liiallisena toiminnallisena ja usein epätarkoituksenmukaisena aktiviteettina, kuten hermostuneena liikehdintänä sekä liikkumisena ja äänekkyytenä. Impulsiivisuushäiriöihin liittyy vaikeuksia odottaa vuoroaan, toisten keskeyttämistä, hetken mielijohteessa toimimista ja siten myös alttiutta erilaisille tapaturmille. 

Lapsella on usein myös muita aivotoiminnan häiriöstä johtuvia ongelmia, kuten oppimisvaikeuksia ja motorisia vaikeuksia kuten kömpelyyttä, sekä puheen häiriöitä. 

Yliaktiivisuuteen liittyvät oireet ovat näkyvimpiä ja haittaavimpia tilanteissa, joissa odotetaan kykyä säädellä käyttäytymistä, esimerkiksi koulussa. Usein yliaktiivisuuden oireet vähenevät ajan myötä, mutta tarkkaavuuden ongelmat pysyvät melko muuttumattomina nuoruudessa, jopa aikuisuuteen saakka. Häiriö voi jatkua myös aikuisiässä, vaikka oireet eivät olisi niin ulospäin näkyviä ja ilmeisiä. 

Hoito

Aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriön hoito on monimuotoista ja sen onnistuminen edellyttää lapsen, vanhempien, koulun ja terveydenhuollon asiantuntijoiden osallistumista ja yhteistyötä. Neuvonta on tärkeä osa hoitoa muiden yksilöllisten tukitoimien ja muiden hoitomuotojen kanssa. ADHD:n hoitaminen hoitaminen on tärkeää, sillä se vaikuttaa mm. tunnesäätelyyn, kaverisuhteisiin ja sosiaalisiin suhteisiin. Hoitamattomana se voi myöhemmin vaikeuttaa jatko-opintoja, haitata työllistymistä, altistaa syrjäytymiselle sekä lisätä psykiatristen häiriöiden, kuten masennuksen ja päihteiden käytön riskiä. 

Tavoitteena on tukitoimien ja psykososiaalisten hoitojen avulla vähentää häiritsevää käyttäytymistä, parantaa sosiaalisia taitoja sekä vanhempien ja lapsen välistä vuorovaikutusta. Jokaiselle lapselle laaditaan joustava ja yksilöllinen hoito- ja kuntoutumissuunnitelma, jonka suunnittelussa on perhe mukana. Tukitoimissa tärkeitä ovat eri tilanteissa ja tehtävien jäsentämisessä lasta tai nuorta helpottavat keinot ja toimintamallit sekä toivottua käyttäytymistä vahvistavat palautemenetelmät. Muita tarpeellisia tukitoimia voivat olla esimerkiksi puhe-, toiminta- tai fysioterapeutin antama ohjaus. Fyysisesti rasittava liikunta voi myös vähentää ADHD-oireita lapsilla ja nuorilla. 

Hoidossa on mahdollista käyttää myös lääkkeitä. Lääkkeinä käytetään esimerkiksi sellaisia keskushermostoa stimuloivia lääkeaineita, jotka vähentävät motorista levottomuutta ja häiriökäyttäytymistä. Lääkekokeilu on aiheellinen, jos psykososiaaliset hoitomuodot eivät ole riittäviä ja lapsen tai nuoren oireista aiheutuu huomattavaa haittaa perheessä, koulussa tai kaveruussuhteissa. 

Erityishuomioita opettajille

Opettajalla on tärkeä asema ADHD:n oireiden huomaamisessa. Poikkeavasti käyttäytyvää oppilasta kannattaa aina seurata. Yliaktiivisuuteen liittyvät oireet voivat näkyä koulussa vaikkapa liikunta- ja välitunneilla sekä paikoillaan olemisen vaikeutena oppitunnin aikana, kun taas tarkkaavuuden häiriö usein lukuaineissa vaikeuksina tehtävien suunnittelussa ja eteenpäin viemisessä, keskeneräisiksi jäävinä tehtävinä sekä tekemättöminä kotiläksyinä. 

Mikäli oireet ovat häiritseviä tai jatkuvat pitkään, on hyvä keskustella vanhempien sekä koulupsykologin, koululääkärin tai terveydenhoitajan kanssa. Yhteistyö on tärkeää, jotta lapsi pääsee asianmukaisiin tutkimuksiin. Riittävä uni, riittävä liikunta, hyvä ravitsemus ja myönteiset vuorovaikutussuhteet ovat tärkeitä kaikille lapsille ja nuorille ja näillä on tärkeä merkitys tarkkaavuusongelmien hoidossa.

Opettajan rooli on merkittävä myös ADHD:n hoidon tulosten seuraamisessa. Koulussa tärkeitä ovat opetustilanteissa ja tehtävien jäsentämisessä lasta tai nuorta helpottavat keinot sekä toivottua käyttäytymistä vahvistavat palautemenetelmät. Näiden avulla lapsi ja nuori oppii arvioimaan ja hallitsemaan toimintaansa. Tukitoimien tehokkaaseen toteuttamiseen saatetaan tarvita koulunkäyntiavustajaa tai pienryhmää. Joillekin lapsille voi olla apua esimerkiksi siitä, että vastausaikaa kokeissa pidennetään. Tukitoimien tehokkuutta pitää seurata ja vaikeuksien lieventyessä pyrkiä keventämään niitä.