Fyysinen aktiivisuus
Fyysisellä aktiivisuudella tarkoitetaan kaikkea toimintaa, joka kuluttaa enemmän energiaa kuin paikallaan oleminen. Liikunnalliset harrastukset ovat yksi osa fyysisen aktiivisuuden tasapainoista kokonaisuutta. Monipuolinen arkiliikunta on tärkeä osa fyysistä aktiivisuutta.
Tapaturmien ennaltaehkäisyn kannalta fyysisellä aktiivisuudella on suuri merkitys. Fyysisesti aktiivisen nuoren kunto on korkeampi ja vireystaso parempi kuin vähän liikkuvalla nuorella. Monipuolisesti liikkuvan nuoren kehonhallintataidot ovat myös kehittyneet ja hän selviää yllättävissä riskitilanteissa.
Liikunnan kokonaismäärä
Fyysinen aktiivisuus on tuoretavaraa. Sen hyviä vaikutuksia ei voi varastoida. Ei ole haitallista, jos liikunta jonain päivänä unohtuu, mutta pidempiä liikkumattomuuden jaksoja on hyvä välttää.
Päivittäinen, monipuolinen fyysinen aktiivisuus luo pohjaa terveelle kasvulle ja kehitykselle. Liikuntasuosituksen mukaan nuorten tulisi liikkua keskimäärin 10 tuntia viikossa, kilpaurheiluun tavoittelevien tätä enemmän 15−20 tuntia. Tavoitteellisesti urheilevilla nuorilla noin puolet liikunnan määrästä tulee ohjatuista harjoituksista, muilla aktiiviliikkujilla hieman vähemmän. Jos omatoimisesti tehtävistä lajiharjoituksista kertyy muutama tunti viikossa, suuri osa suosituksen mukaisesta liikunnasta tulisi koostua muusta aktiivisuudesta: koululiikunnasta, koulumatkojen liikkumisesta, arki- ja hyötyliikunnasta, perheliikunnasta jne.
Liikuntaa säännöllisesti ja monipuolisesti
Tärkeintä liikunnassa on säännöllisyys ja monipuolisuus. Säännöllisyys tarkoittaa sitä, että joka päivä liikutaan jollakin tavalla. Monipuolisuudella tarkoitetaan eri liikuntamuotojen vuorottelua siten, että elimistö kuormittuu tasaisesti. Säännöllinen ja monipuolinen liikkuminen on liikunnan hyvien vaikutusten saavuttamisen ja perusliikkumistaitojen oppimisen ehto. Monipuolinen liikunta tukee hermostollista kehitystä ja vahvistaa edellytyksiä uusien asioiden, myös muiden kuin liikuntataitojen, oppimiseen.
Fyysinen aktiivisuus -osion anti
TEKOn fyysisen aktiivisuuden sivuilta löydät tietopaketin arjen liikunnasta ja sen merkityksestä hyvinvoinnille. Osio purkaa nuorten fyysisen aktiivisuuden suosituksen pieniin paloihin ja pureutuu sen kokoamismahdollisuuksiin nuorten arjessa. Sivuilta löydät myös tehtäviä, joita voit käyttää opetuksen tukena.
TEKOn tietoisku liikkumisen hyödyistä ja vinkkejä liikkeen lisäämiseen.