Juominen

Riittävä juominen

Päivän aikana tulisi juoda noin 1,5–2 litraa nestettä. Tämä onnistuu juomalla joka aterialla 1–2 lasillista vettä, vähärasvaisia maitotuotteita tai kasvipohjaisia juomia, sekä ottamalla muutamia hörppyjä aterioiden välissä. Suositeltavaan määrään lasketaan kaikki juomat ja esimerkiksi murojen kanssa syötävä maito ja keiton liemi.

On hyvä juoda pitkin päivää, vaikkei tuntisikaan itseään janoiseksi. Nestehukka voi yllättää nopeastikin esimerkiksi lämpimällä ilmalla tai urheillessa. Jos päivän aikana ei juo tarpeeksi, saattaa olo alkaa tuntua nuutuneelta. Väsyneenä voi helposti sattua tapaturmia ja muita kömmähdyksiä. Liikunnan aikana kannattaa ottaa hörppy juomapullosta 15 minuutin välein, erityisesti auringonpaisteella ja kuumalla ilmalla.

Juomissa on eroja

  • Paras janojuoma on vesi.
  • Ruokajuomaksi sopivat myös rasvaton maito tai piimä sekä kasvipohjaiset juomat.
  • Limsat ja mehut sisältävät paljon turhaa energiaa eivätkä sovellu päivittäisiksi janojuomiksi. Esimerkiksi lasillisessa (2 dl) tuoremehua tai limsaa on sokeria noin 10 sokeripalan verran. Tuoremehun sokeri on hedelmän tai marjojen omaa hedelmäsokeria, mutta muihin mehuihin on usein lisätty sokeria.
  • Energiajuomat ovat kofeiinipitoisia virvoitusjuomia, jotka sisältävät yhtä paljon tyhjää energiaa eli sokeria tai muita makeutusaineita kuin tavalliset virvoitusjuomat. Energiajuomien erilaiset piristävät ainesosat voivat yhdessä aiheuttaa mm. ärtyneisyyttä, levottomuutta, unihäiriöitä ja riippuvuutta enemmän kuin tavallinen kahvi. Energiajuomia ei suositella Suomessa lainkaan alle 15-vuotiaille.

Yleensä juomista saatu sokeri ei vie nälän tunnetta, vaikka siitä tulee energiaa. Juomat eivät myöskään sisällä hyviä ravintoaineita yhtä paljoa kuin ruoka. Marjat ja hedelmät on parempi syödä sellaisenaan tai pakastimesta otettuina kuin juoda mehuina.

Vesi on paras treenijuoma. Mehujen runsas sokeri ja kivennäisvesien hiilihappo eivät sovellu liikunnan aikaiseen juomiseen, sillä ne heikentävät nesteen imeytymistä elimistöön.

Takaisin sivun alkuun