Erityisruokavaliot
Erityisruokavaliota noudattavan ruokavaliossa rajoitetaan vähintään yhtä ruoka-ainetta. Erityisruokavalion noudattaminen voi johtua esimerkiksi terveydellisistä syistä, kuten sairauksista tai allergioista, mutta myös uskonnollisista tai ympäristöeettisistä syistä.
Kasvisruokavalio
Voi olla, että ruokavalioosi ei kuulu tiettyjä eläinperäisiä tuotteita, tai et käytä niitä lainkaan. Tällöin puhutaan kasvisruokavaliosta. Kasvisruokavalioiden alakategorioita on monia riippuen siitä, mitä eläinperäisiä ruoka-aineita ruokavalioon kuuluu vai kuuluuko lainkaan. Esimerkiksi vegaaniruokavalioon ei kuulu lainkaan eläinperäisiä tuotteita.
Tasapainoinen kasvisruokavalio koostetaan erilaisista kasvikunnan tuotteista (vihanneksista, juureksista, palkokasveista, hedelmistä ja marjoista), täysjyväviljatuotteista, pähkinöistä ja siemenistä sekä kasviöljyistä ja kasviöljypohjaisista levitteistä.
Vegaaniruokavalio
Eläinkunnan tuotteiden puuttumisesta huolimatta proteiinin saanti on riittävää, mikäli vegaaniruokavalio sisältää monipuolisesti eri kasvikunnan tuotteita sekä kasviproteiinin lähteitä joka aterialla. Sopivia kasviproteiinin lähteitä ovat muun muassa tofu, linssit, pavut, herneet, pähkinät, siemenet, soija-, nyhtökaura-, seitan- ja härkäpapuvalmisteet.
Kasvisruokavalioista täysipainoisen vegaaniruokavalion koostamiseen täytyy kiinnittää eniten huomiota. Tiettyjen suojaravintoaineiden (vitamiinien sekä kivennäis- ja hivenaineiden) riittävä saanti tulisi turvata. Koska B12-vitamiinia saadaan eläinperäisistä tuotteista, puuttuu se kokonaan vegaaniruokavaliosta. Näin ollen vegaaniruokavaliota noudattavan tulee käyttää B12-vitamiinilla täydennettyjä elintarvikkeita tai B12-vitamiinivalmistetta.
Vegaaniruokavalion lautasmalli koostetaan seuraavasti:
- 1/3 lautasesta tuoreita ja kypsiä kasviksia.
- 1/3 lautasesta palkokasveja, kuten papuja, herneitä tai linssejä.
- 1/3 lautasesta kypsennettyjä juureksia, perunaa tai viljalisäkkeitä.
- Ruokajuomaksi vettä tai kasvipohjaisia juomia, kuten kaura-, riisi- tai soijajuomaa.
- Täysjyväleipää, jonka päälle kasviöljypohjaista margariinia.
Kuva 1. Vegaaniruokavaliota noudattavan lautasmalli. Lähde: Syödään ja opitaan yhdessä – kouluruokailusuositus (VRN, OPH ja THL 2017). ©Valtion ravitsemusneuvottelukunta
Gluteeniton ruokavalio
Keliaakikon täytyy välttää vehnäproteiinia eli gluteenia sisältäviä ruokia. Ruis, vehnä ja ohra sisältävät gluteenia, joten niitä ei tule syödä tällöin lainkaan.
Laktoositon ruokavalio
Laktoositonta ruokavaliota noudattavalla maitosokerin eli laktoosin pilkkoutuminen suolistossa ei onnistu normaalisti. Oireena ovat useimmiten vatsavaivat, jotka helpottuvat vaihtamalla perinteiset maitotuotteet laktoosittomiin vaihtoehtoihin.
Muut ruoka-aineallergiat
Tavallisimpia ruoka-aineallergioita alakouluikäisillä ovat ovat kala- ja pähkinäallergiat. Jotkut voivat myös olla herkkiä tietyille hedelmille tai maidon proteiineille.